Kotikonnut
Hiirenkorvat kotikonnuille jäivät
Niistä kylyvöpäivän heleposti laski
Silloin pirtin päällä sauhussa kylpi korvat
Joiden alla kerran oli kaski
Nousi askel vailla murheita, eikä muisti
Niitä edes jälejestä tiennyt
Silti hetken ilorattaissa tahtoi
Mieli tietää: Tässä kotiniko lie nyt?
Katolla on kultaa, lapsuudesta asti tuttu
On meille palava
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut
Taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut
Kauempana kuulen, siellä kai'ut tuulen
Nostaa hiljalleen jo päätä
Eivät illat tanssi
Jos on maanneet kesäkuussa
Vielä viime talven jäätä
Vihtavarret kylän raitilta toivat tuoksun
Jollaista ei joka poika laita
Silloin ilo istui lauteilla, kävi savu joka
Kortta pitkin kotitalon maita
Askel nousi, niitä muistoissa pidän vaikka
Häilyvä on väilillä sen tunne
Harmaat aatteet niitä väijyä saa
Vaan ei unhoon painu
Vaikka kuljen minä kuin ne
Kaikki maa on kultaa, lapsuudesta asti tuttu
On meille palava
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut
Taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut
Se ilmaan liitää, hiljaa siivet
Kuin sinessä kiitää lehdilläni
Se viljat viiltää, kuultaa kerran sen kauneus
Kunnes katoavaa on kaikki tuleva
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut
Taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut
Kauempana kuulen, siellä kai'ut tuulen
Nostaa hiljalleen jo päätä
Eivät illat tanssi
Jos on maanneet kesäkuussa
Vielä viime talven jäätä